Blogi




Tänään tätä mieltä, huomenna jotain muuta...

Perjantai, Maaliskuu 16, 2018, 09:38

Olen nainen. Olen myös äiti ja vaimo. Nuorena kuvittelin olevani Ihminen, sukupuoleton älyllinen olento. Uskoin, että sukupuolet ovat tasa-arvoisia ja kaikilla on samat mahdollisuudet elämässä, että kaikki on itsestä kiinni. Olin väärässä.

Mitä vanhemmaksi tulen, sitä selvemmin tiedostan sukupuolen merkityksen. Kaikki lähti eri suuntaan jo ennen kuin tajusinkaan, jo silloin kun minulta tyttönä odotettiin – suoraan tai epäsuorasti – eri asioita kuin pojilta ja kun minulta kiellettiin tai minulle sallittiin jotain pelkästään sukupuoleni takia. Tytöille ja pojille oli eri säännöt niin kotona, koulussa kuin keskinäisessä kanssakäymisessäkin.

Työelämässä nuorena naisena koin vähättelyä ja tytöttelyä. Näytin liian nuorelta enkä siksi ollut vakavasti otettava. Myöhemmin tulivat raskaudet ja keskenmenot, synnytykset ja imetykset; koko se lisääntymiskeskeinen naisenelämä, joka osaltaan teki minusta sellaisen kuin nyt olen ja joka vaikutti oleellisella tavalla sekä minuuteeni että uraani. Sitten yhtäkkiä olinkin jo ”ikääntyvä nainen”, näkymätön enkä siksi enää vakavasti otettava. Aikansa elänyt.

Työelämän näkökulmasta nainen on ensin liian nuori (jää kohta vanhempainvapaalle), sitten liian kotikeskeinen (pienet lapset valvottavat ja sairastavat eikä nainen jaksa keskittyä töihinsä) ja heti kohta liian vanha (ulkonäkönsä menettänyt äkäinen vaihdevuosiakka, joka ei tule kenenkään kanssa toimeen).

Naiselle ja miehelle on eri kriteerit sekä työ- että perhe-elämässä. Töissä ei riitä, että nainen on pätevä. Pärjätäkseen ja edetäkseen urallaan hänen on oltava miehiä pätevämpi. Äitinä häntä arvioidaan eri mittapuulla kuin miestä isänä. Häneltä odotetaan eri asioita ja huomattavasti suurempaa omistautumista perheelle ja lapsille. Vieläkään ei mieheltä kysytä, miten hän onnistuu yhdistämään uran ja perheen.

Ei, maailma ei ollut sellainen kuin kuvittelin. Se ei ollut tasavertaisten yksilöiden välistä kanssakäymistä, jossa edetään älyn, pätevyyden ja sosiaalisten taitojen avulla. Se ei ollut tasa-arvoinen reilun pelin kenttä, jossa jokaisella on tilaisuutensa ja jossa elämän tuoksinassa kompastuneet nostetaan yhdessä pystyyn ja autetaan eteenpäin. Se oli avointa tai piiloteltua valtataistelua, kähmintää, toisten aliarvioimista ja halveksimista, se oli erilaisuuden tuomitsemista ja kokonaisten ihmisryhmien – naisten, vammaisten, maahanmuuttajien, seksuaalisten vähemmistöjen – pitämistä muita alempiarvoisina tai ainakin vähemmän tasa-arvoisina.

Ellei naisella ollut aivan erityisiä kykyjä ja ominaisuuksia, hän sai tyytyä näyttämään hyvältä ja pysyttelemään taustalla. Monilla elämänalueilla nainen oli koriste, kiintiön edellyttämä pakollinen paha, joka puhui liikaa tai vääriä asioita tai ainakin väärään aikaan. Naiset olivat ja eivät olleet solidaarisia toisilleen. Kyllä he toisiaan tukivatkin, mutta samaan aikaan he kilpailivat keskenään työpaikoista, miesten huomiosta, kauneudesta, jaksamisesta ja hyvästä äitiydestä. He joutuivat tyytymään siihen mitä jäi, kun miehet ottivat ensin parhaat päältä: työpaikat ja luottamustehtävät, asemat ja arvostukset, tunnustukset ja huomion.

Sellaiseen maailmaan oli yritettävä sopeutua. Se maailma muokkasi minusta Naisen. Enää en niele väitettä, ettei sukupuolella ole väliä, että kaikki on yksilöstä kiinni. Se pätee vain, jos tuo yksilö on mies.

En koskaan ollut vihainen nuori nainen. Sen sijaan minusta tuli vihainen keski-ikäinen nainen!


Ei viestejä
(*) Vaaditut kentät

Blogin kirjoittajat
ovat Oma huone -työryhmän jäseniä ja kertovat huomioitaan sivuston aihepiireistä ja vähän muustakin maailmanmenosta, välillä kieli poskessa ja välillä tiukasti keskellä suuta, joskus silmälasit vinossa ja kukkahattu kireällä muttei koskaan pahaa tarkoittaen.
Tuulia on viisikymppinen tyhjän pesän hautoja, joka yrittää ymmärtää ajan kulumista ja päästä sinuiksi ikääntyvän itsensä ja maailman kanssa.
Hannele Koo, viisikymmentä ja risat, kiinnittää huomiota havaitsemiinsa ikäsyrjiviin käytäntöihin, mutta on siitä huolimatta aidosti hellä ja kiltti humanisti. Ainakin useimmiten.
Vastatuuleen huutelija ihmettelee, äimistelee ja ärsyyntyy, kysyy mieluummin kuin vastaa eikä halua olla valju keskitien kulkija (vaikka todellisuudessa onkin).
(c)2018, Kaikki oikeudet pidätetään