Blogi




Tänään tätä mieltä, huomenna jotain muuta...

Torstai, Heinäkuu 5, 2018, 22:20

Naisille on lukuisia, toinen toistaan ikävämpiä nimityksiä, eri-ikäisille omansa. Miksi? Nainen ei ole bimbo, pissis tai kana-aivo. Ei noita, räähkä tai kotka. Ei syöjätär tai puuma, ei aivoton hormonihyrrä eikä kiukkuinen vaihdevuosiharppu. Ei vähempiarvoinen, säälittävä tai naurettava.

Miksi se tarvitsee erikseen sanoa? Siksi, että naista ei vielä 2000-luvullakaan kohdella täysivaltaisena kansalaisena, minkä osoittaa esimerkiksi maailmanlaajuiseksi levinnyt me too -kampanja. Siksi, että yhä on lasikattoja ja hyvä veli -verkostoja, jotka estävät naisen ammatillisen etenemisen kykyjensä mukaiselle tasolle. Siksi, että parisuhdeväkivaltatilastot kertovat omaa karua kieltään. Monessa suhteessa ja monessa paikassa nainen on yhä maailman neekeri, kuten John Lennon lauloi vuonna 1972. Eikä tämä ole vain vanhan femakon henkilökohtainen mielipide. Tuoreen tasa-arvobarometrin mukaan lähes 80 prosenttia naisista ja puolet miehistäkin on sitä mieltä, että miesten asema yhteiskunnassa on parempi kuin naisten.

Naisella on sukupuoli. Nainen ON sukupuolensa. Hän ei ole esimerkiksi kirjailija vaan NAISkirjailija, ei pappi vaan NAISpappi. Tytöt eivät soita keskenään bändissä vaan TYTTÖbändissä, eivätkä naiset pelaa jääkiekkoa vaan NAISjääkiekkoa. Ja meillä Suomessa ovat asiat sentään hyvin. Lahjakas ja tarmokas nainen voi rikkoa lasikattoja ja edetä huipulle jo aika monella elämänalueella. Meillä on muun muassa muutama huipputason NAISkapellimestari. Meillä on ollut jopa NAISpresidentti!

Miksi on olemassa sana naisihminen mutta ei miesihminen? Koska mies on ihmisen normi. Mies on ihminen, nainen on nainen.

Miksi naisen sukupuoli täytyy mainita silloinkin, kun sillä ei ole mitään merkitystä? Kukaan ei puhu miespresidentistä tai mieskapellimestarista. Kun naiset – ainakin jotkut harvat ja valitut – vihdoin toimivat elämänalueilla, joilla miehet ovat huseeranneet aina, naisen sukupuoli nostetaan kepin nokkaan ihmeteltäväksi. Samalla nainen muuttuu ammattinsa tai asemansa edustajasta yksilöksi, jota saa arvostella hyvinkin omituisilla kriteereillä, joilla ei ole mitään tekemistä hänen osaamisesta ja pätevyytensä kanssa. Naisen asua, vartaloa tai ikää saa kuka tahansa kommentoida, muistelkaapa vaikka erään naispresidenttimme käsilaukkua, tennissukkia ja lippalakkia tai erään naispääministerimme takapuolen kuvaa iltapäivälehdessä.

Miksi naiselle esitetään henkilökohtaisia kysymyksiä, joita ei koskaan esitetä miehelle? Työpaikkahaastattelussa naiselta kysytään: seurusteletko, aiotko hankkia lapsia, onko sinulla lapsia, kuka hoitaa lapsia kun he sairastavat, mitä mieltä puolisosi on siitä, että työhön kuuluu matkustamista? Uranaiselta kysytään, miten onnistut yhdistämään uran ja perheen. Mieheltä sitä ei kysytä, hänellähän on vaimo huolehtimassa kodista ja lapsista. Jos naisen nimettömässä on sormus, häneltä saatetaan tiedustella, mitä miehesi ajattelee harrastuksestasi / siitä, ettet osaa kokata / että olet lihonut / että olet täällä yksin. Viimeksi mainittua minulta on kysytty muun muassa baaritiskillä ja matkoilla. Kykyäni ajatella omilla aivoillani ja tehdä itsenäisiä päätöksiä ovat epäilleet myös autokauppiaat, kiinteistönvälittäjät ja pankin sijoitusneuvojat. Muun muassa.

Aivan liian usein naisen täytyy yhä vääntää rautalangasta: en ole mieheni aivoton jatke, keittiön yleiskone tai koriste. Ja aivan liian usein naista syyllistetään siitä, että luodessaan uraa tai käyttäessään aikaa omiin harrastuksiinsa tai muihin menoihinsa hän laiminlyö kodin ja lapset. Niin, ja tietenkin miehensä. Yhä vain naiselta odotetaan suurempaa panostusta kotiasioihin ja puolisoonsa kuin mieheltä. Edelleen, kaikesta tasa-arvopuheesta huolimatta.

Minun piti elää puoli vuosisataa ennen kuin kunnolla sisäistin, että saan elää niin kuin itse haluan. Minun ei tarvitse elää NAISEN elämää. Minun ei tarvitse välittää siitä, miten muut elävät, mitä he ajattelevat ratkaisuistani tai mitä he minulta odottavat. Minulla on oikeus tehdä itse omat ratkaisuni ja elää tavallani, vaikka se jonkun silmissä vaikuttaisi oudolta tai naiselle sopimattomalta. Minun ei tarvitse kantaa syyllisyyttä, vaikka en mahtuisikaan siihen ahtaaseen muottiin, johon naista vielä tällä vuosituhannellakin yritetään ahtaa.

Minun ei tarvitse tyytyä olemaan sukupuoleni, voin olla minä, kokonainen ihminen – niin kuin kuka tahansa mies on itsestään selvästi kenenkään sitä kyseenalaistamatta.


Ei viestejä
(*) Vaaditut kentät

Blogin kirjoittajat
ovat Oma huone -työryhmän jäseniä ja kertovat huomioitaan sivuston aihepiireistä ja vähän muustakin maailmanmenosta, välillä kieli poskessa ja välillä tiukasti keskellä suuta, joskus silmälasit vinossa ja kukkahattu kireällä muttei koskaan pahaa tarkoittaen.
Tuulia on viisikymppinen tyhjän pesän hautoja, joka yrittää ymmärtää ajan kulumista ja päästä sinuiksi ikääntyvän itsensä ja maailman kanssa.
Hannele Koo, viisikymmentä ja risat, kiinnittää huomiota havaitsemiinsa ikäsyrjiviin käytäntöihin, mutta on siitä huolimatta aidosti hellä ja kiltti humanisti. Ainakin useimmiten.
Vastatuuleen huutelija ihmettelee, äimistelee ja ärsyyntyy, kysyy mieluummin kuin vastaa eikä halua olla valju keskitien kulkija (vaikka todellisuudessa onkin).
(c)2018, Kaikki oikeudet pidätetään