Blogi




Tänään tätä mieltä, huomenna jotain muuta...

Perjantai, Joulukuu 15, 2017, 16:53

Eräänä kauniina päivänä totuutta oli pakko katsoa silmiin: en ole enää nuori. Totta puhuen en ole ollut nuori enää vuosikausiin. Tai jos ihan tarkkoja ollaan, niin vuosikymmeniin. Parasta ennen -päiväni on mennyt ajat sitten. Viisikymppisenä olen tukevassa keski-iässä. Vai pitäisikö sanoa myöhäiskeski-iässä? Vanhuuteen päin kallellaan joka tapauksessa.

Eihän se tietenkään yhtäkkiä tapahdu, ikääntyminen. Päinvastoin, se käy niin vaivihkaa ja salakavalasti, ettei sitä huomaa. Päivät soljuvat omalla painollaan, vuodet vaihtuvat tasaiseen – tai pikemminkin alati kiihtyvään – tahtiin, kaikki rullaa kuten ennenkin. Jossain vaiheessa sitä sitten havahtuu: mihin vuodet hävisivät? Simone de Beauvoirin sanoin: "Olen neljäkymmentä, huomasin kerran. Kun selvisin hämmästyksestä, olin jo viidenkymmenen. Sitä tyrmistystä sulattelen edelleen." Kuusikymmentä kolkuttelee epäilemättä jo ovella. Ennen kuin huomaankaan, olen seitsemänkymmentä. No, erään tutkimuksen mukaan ihminen on onnellisimmillaan 74-vuotiaana...

Ikävuodet kertova luku on kuin korkeampaa matematiikkaa, arkisen käsityskyvyn yläpuolella. Se on abstrakti käsite, jolla ei ole juurikaan yhtymäkohtia siihen, millaiseksi itsensä tuntee. Tutkimusten mukaan viisikymppiset tuntevat olevansa noin kymmenen vuotta ja yli 65-vuotiaat kaksikymmentä vuotta nuorempia kuin todellisuudessa ovat.

Asetelma on omituinen. Jos valtaosa aikuisista kokee olevansa numeroilla ilmaistua ikäänsä nuorempi, tilanne muistuttaa autoilijoiden käsitystä omista ajotaidoistaan. Ruotsalaisessa klassikkotutkimuksessa 93 prosenttia amerikkalaisista ja 69 prosenttia ruotsalaisista autoilijoista uskoi olevansa keskimääräistä parempi kuski. Ei tarvita kovin suurta matemaattista ymmärrystä kertomaan, että omat tuntemukset menevät pahasti metsään. Pahiten kykynsä yliarvioivat surkeimmat ajajat. Yhtä virheellinen käsitys meillä on muistakin taidoistamme. Ilmiötä kutsutaan ylivertaisuusvinoumaksi. Se on yksi lukuisista kognitiivisista vinoumista eli ajattelun vääristymistä, joilla aivomme johtavat meitä harhaan.

Ikätuntemusten osalta herää kysymys, mistä meille tulee käsitys siitä, miltä minkäkin ikäisenä olemisen pitäisi tuntua. Kun katson vaikkapa 70- tai 80-vuotiasta, otaksun hänen ilman muuta olevan esimerkiksi maailmankuvaltaan ja elämäntavoiltaan erilainen kuin minä pelkästään siksi, että hän on vanhempi. Kuvittelen, että hänestä myös tuntuu erilaiselta. Taidan olla väärässä. Ajattelin samoin 50-vuotiaista, kun itse olin 30, ja nyt olen itselleni elävä todiste kuvitelmieni harhaisuudesta. Minusta tuntuu aina vain jotakuinkin samalta.

Kyse lienee ristiriidasta sisäisen ja ulkoisen minän välillä. Kun ruumis rypistyy ja rapistuu vanhan näköiseksi, olettaa automaattisesti sisukselle käyvän samoin. Mieli kulkee kuitenkin eri tahtia ruumiin kanssa. Ikääntymisen tutkijat vertaavatkin vanhenevaa ulkokuorta naamioon, joka peittää alleen sen, mikä meissä on ominta itseämme. Tuossa "itsessä" ovat läsnä koko siihenastinen elämä ja kaikki aiemmat ikäkaudet. Sukkuloimme niiden välillä sujuvasti tarpeen mukaan. Ulospäin näkyy kuitenkin vain uloin kerros.

Ikääntyminen on skitsofreenista. Sisäinen ja ulkoinen minä ovat kuin kaksi eri henkilöä. Oscar Wilde sen puki sanoiksi: vanhuuden tragedia ei ole siinä, että ihminen on vanha, vaan että hän on yhä nuori!


Ei viestejä
(*) Vaaditut kentät

Blogin kirjoittajat
ovat Oma huone -työryhmän jäseniä ja kertovat huomioitaan sivuston aihepiireistä ja vähän muustakin maailmanmenosta, välillä kieli poskessa ja välillä tiukasti keskellä suuta, joskus silmälasit vinossa ja kukkahattu kireällä muttei koskaan pahaa tarkoittaen.
Tuulia on viisikymppinen tyhjän pesän hautoja, joka yrittää ymmärtää ajan kulumista ja päästä sinuiksi ikääntyvän itsensä ja maailman kanssa.
Hannele Koo, viisikymmentä ja risat, kiinnittää huomiota havaitsemiinsa ikäsyrjiviin käytäntöihin, mutta on siitä huolimatta aidosti hellä ja kiltti humanisti. Ainakin useimmiten.
Vastatuuleen huutelija ihmettelee, äimistelee ja ärsyyntyy, kysyy mieluummin kuin vastaa eikä halua olla valju keskitien kulkija (vaikka todellisuudessa onkin).
(c)2018, Kaikki oikeudet pidätetään