Keski-ikä: kukkulan huipulla

Keski-ikä ei tarkoita kriisejä, jämähtämistä ja aivotoimintojen hidastumista. Päinvastoin.
Tutkimusten mukaan keski-iän kriisi on myytti. Virheelliseksi näyttää osoittautuvan myös käsitys onnellisuuden u-käyrästä, jonka mukaan onnellisuus alkaa laskea parikymppisenä, saavuttaa pohjalukemat neljänkymmenen tietämillä ja alkaa sen jälkeen taas nousta.

Keski-ikäiset elävät päinvastoin elämänsä huippuaikaa. Tämä selviää muun muassa suomalaisesta, kansainvälisestikin ainutlaatuisesta pitkittäistutkimuksesta Lapsesta aikuiseksi, jossa emeritaprofessori Lea Pulkkinen tutkimusryhmineen on seurannut samojen ihmisten kehitystä vuodesta 1968. Tutkimuksen alkaessa tutkittavat olivat 8-vuotiaita, ja nyt he lähestyvät kuuttakymmentä.

Pulkkinen sanoo myytin keski-iän kriisistä saaneen alkunsa 1950-luvulla, kun amerikkalainen psykoanalyytikko Erik H. Erikson käytti sanaa crisis viitatessaan keski-ikäisten taipumukseen pohtia elämänarvojaan uudella tavalla. Erikson ei siis tarkoittanut kriisillä katastrofinomaista mullistusta vaan yksinkertaisesti oman elämän ja elämänarvojen tarkastelua. Sana jäi kuitenkin elämään omaa elämäänsä ja on vuosikymmenten saatossa saanut lähes myyttiset mittasuhteet.

Samoilla linjoilla Pulkkisen kanssa on Harvardissa, Stanfordissa ja Kalifornian yliopistossa jo parikymmentä vuotta onnellisuutta tutkinut Sonja Lyubomirsky, joka sanoo keski-ikäisten olevan vähintään yhtä onnellisia kuin muunkin ikäiset. Henkilökohtaiset erot voivat toki olla suuria, mutta ikä ei niitä selitä.
Kriisi ei ole sidoksissa ikään

Monet muut tutkimukset vahvistavat saman. Onnellisuus näyttäisi alkavan hitaasti lisääntyä teinivuosista lähtien ja jatkavan kasvuaan eläkeiän tuolle puolen. Kriisi voi iskeä missä elämänvaiheessa tahansa eikä liity mihinkään tiettyyn ikäkauteen vaan iästä riippumattomiin elämäntapahtumiin.

Keski-ikä on pitkä pätkä ihmisen elämää, joten siihen mahtuu luonnollisesti niin hyviä kuin huonojakin aikoja. Keski-iän onnellisuutta saattavat nakertaa esimerkiksi kiireiset ruuhkavuodet, lasten teini-ikä, omien vanhempien sairastelu tai kuolema, pesän tyhjeneminen, avioero tai leskeytyminen ja muut elämän koettelemukset, jotka usein sijoittuvat tuohon keski-iäksi kutsuttuun ajanjaksoon.

Keski-iässä myös tajuaa elämän rajallisuuden ja kuoleman väistämättömyyden, mikä voi vaatia sulattelua ja aiheuttaa oman kriisinsä. Keski-ikäinen ei enää laske, paljonko vuosia on kulunut syntymästä, vaan arvailee, paljonko niitä on jäljellä. Se vaikuttaa tulevaisuudensuunnitelmiin. Mitä vähemmän uskoo vuosia olevan edessä, sitä vaatimattomammiksi käyvät tavoitteet. Iän karttuessa ihmisellä on taipumus keskittyä siihen, mitä hänellä jo on. Toisaalta moni keski-ikäinen kokee, että käsillä ovat viimeiset hetket toteuttaa nuoruuden haaveet tai että on muulla tavoin elettävä täysillä niin kauan kuin vielä jaksaa.

Keski-ikäinenkö jämähtänyt?


Keski-ikää on vaikea määritellä. Ajallisesti se sijoitetaan suurin piirtein ikävuosien 40 ja 60 välille, joskus 35 ja 65. Naisilla keski-iän katsotaan toisinaan alkavan vaihdevuosista, jotka ajoittuvat jonnekin viidenkympin korville. Sanakirjamääritelmän mukaan keski-ikä on ”nuoruuden ja vanhuuden välinen ikäkausi”. Se varsinainen elämä?
Lisääntymisbiologi David Bainbridge on tutkinut keski-ikää biologisesta näkökulmasta ja todennut, että se ei ole mitään seisovan veden aikaa, vaan ihminen muuttuu silloin niin fyysisesti, henkisesti, seksuaalisesti, sosiaalisesti kuin tunne-elämältäänkin. Vaikka keski-ikä voi eri yksilöillä olla elämäntapahtumiltaan hyvinkin erilaista, se on ikäkautena kuitenkin selvästi erillinen ja omaleimainen.

Biologisesti keski-ikä on Bainbridgen mukaan ainutlaatuinen siinä mielessä, ettei sitä tiettävästi esiinny muilla lajeilla, ainoastaan ihmisellä. Se on miljoonien vuosien evoluution tulos, ja sillä on oma tarkoituksensa. Se ei ole mitään epämääräistä välikautta ja vanhuuden odottelua. Esimerkiksi älylliset kyvyt ovat keski-iässä monelta osin huipussaan. Aivojen rakenteissa ja toimintatavoissa tapahtuu kyllä vuosien mittaan muutoksia, mutta se ei tarkoita, että aivot toimisivat huonommin kuin nuorempana. Ne vain toimivat toisin; eri ikäiset pääsevät samaan lopputulokseen eri tavalla. Keski-ikäisen aivot edustavatkin maailmankaikkeuden tehokkainta ja joustavinta ajatuskoneistoa, sanoo Bainbridge.

Keski-iässä tapahtuvat muutokset liittyvät Bainbridgen mukaan osaltaan siihen, että aivot reagoivat kehosta tekemiinsä havaintoihin. Se, onko ihminen nuori ja kaunis vai vanha ja nuutunut, vaikuttaa voimakkaasti hänen asenteisiinsa, ajatusprosesseihinsa ja käsitykseensä itsestään. Olemme tietoisia paikastamme sosiaalisessa ympäristössämme, ja iän myötä tuo paikka muuttuu, mikä muokkaa ajatteluamme. Bainbridge uskoo, että muutos on sisäänrakennettu geeneihimme. Vaikka ihminen eläisi nuoresta lähtien koko ajan samanlaista elämää, pysyisi lapsettomana ja olisi samassa työpaikassa samoissa työtehtävissä, keski-ikäiseksi tullessaan hänen ajattelunsa muuttuisi silti.
Kukkulan huipulla

Yleisesti ottaen keski-ikä on varsin vakaa elämänvaihe, ja monessakin suhteessa silloin eletään elämän parasta aikaa: henkiset ja fyysiset voimat ovat yhä tallella, ura ja tulotaso yleensä huipussaan, itsesäätely ja itsetuntemus parempaa kuin nuorempana ja kaikenpuolinen tyytyväisyys elämään on tavallisesti korkealla.

Elämänmittaisella aikajanalla keski-ikä edustaakin jonkinlaista kukkulan lakea. Tähän saakka kulku on ollut ylöspäin, nyt ollaan huipulla – ja pysytään parisenkymmentä vuotta. Vasta sen jälkeen alkaa hidas laskeutuminen. Kukkulametafora ei kylläkään tee oikeutta ikääntymiselle siinä mielessä, että vaikka fyysinen toimintakyky vähitellen heikkenee, henkinen hyvinvointi useimmiten kasvaa samaa vauhtia kuin vuosia karttuu, aivan viimeisiä aikoja kenties lukuun ottamatta.

Onnellisuus ei ylipäätään juuri riipu ulkoisista olosuhteista. Noin 50 prosenttia onnellisuudesta määräytyy geneettisesti, vain 10 prosenttia olosuhteiden perusteella, ja loput on kiinni elämänasenteesta. Olemme siis oman onnellisuutemme seppiä geenien sallimissa rajoissa. Iästä riippumatta.

Lähteitä ja lisälukemista:

Takaisin ikä-sivulle.

(c)2018, Kaikki oikeudet pidätetään