Ikäkausia vai elämäntapahtumia?

Ikääntyminen ei ole pelkkää biologiaa. Se on myös iälle ja ikääntymiselle annettuja kulttuurisia merkityksiä ja niihin liitettyjä normeja ja sääntöjä.
Elämä on tapana nähdä jatkumona, joka koostuu tietyistä, peräkkäin sijoittuvista vaiheista: lapsuus, nuoruus, keski-ikä ja vanhuus. Joskus keski-iän sijaan käytetään aikuisuus-sanaa, mutta silloin nelijako ontuu, onhan vanhuskin aikuinen. Jos keski-ikä ja vanhuus taas yhdistetään yhdeksi aikuisuus-kategoriaksi, jako tuntuu jotenkin vajaalta. Ettäkö elämä olisi nuoruuden jälkeen yhtä ja samaa putkea?

Nykyisin vanhuusvaihe jaetaan usein kolmanteen ja neljänteen ikään, jolloin kolmannella iällä tarkoitetaan aktiivisia ja toiminnantäyteisiä eläkevuosia ja neljännellä raihnaisuuden ja avuntarpeen leimaamaa vanhuusvaihetta. Tällöin ensimmäistä ikää ovat lapsuus ja nuoruus ja toista työikä.

Työ muodostaa jakolinjan. Meillä on elämä ennen työiän päättymistä ja – entistä pitempi, jopa vuosikymmeniä kestävä – elämä sen jälkeen. Eläkeikäraja tosin kipuaa koko ajan ylöspäin, mutta vielä nopeammin kasvaa elinikä. Elämän hahmottaminen työn kautta herättää kuitenkin kysymyksen, miten elämänsä mahtaa kokea se kasvava joukko kansalaisia, joille työtä ei riitä, vaikka työkykyä ja -halua olisi, ja joille eläkkeelle siirtyminen ei näin ollen ole minkäänlainen rajapyykki. Tai ne, joiden elämässä työssäolo- ja työttömyyskaudet vuorottelevat ja jatkuvat virallisen eläkeiän ohi. Sitäkin voi kysyä, miksi meillä ylipäätään on tarve jakaa elämä ikään ja työssäoloon perustuviin kausiin ja pohtia, milloin jokin kausi alkaa tai päättyy.
Iättömyyden houkutus

Nimettiin ikäkaudet miten hyvänsä, nimeämiseen sisältyy rivien välissä oletus, että elämä muodostuu erillisistä kausista ja kulkee ikään kuin kollektiivisen mallin mukaisesti. Toki meillä on yksilöllistä liikkumavaraa, mutta jonkinlaiset perusraamit rajaavat sen, mikä on missäkin iässä sallittua tai ”normaalia”. Ikä määrittää elämänpiirimme ja elämäntapamme.

Toisaalta ikärajat menettävät merkitystään, kun eliniän piteneminen muokkaa mielikuvia siitä, miten elämä tulee elää ja mitä mihinkin elämänvaiheeseen kuuluu. Enää ei ihmisen elämäntyylistä tai vaikkapa pukeutumisesta voi suoraan päätellä hänen ikäänsä. Yksilöllisyyttään ja identiteettiään voi ilmentää monin eri tavoin, eikä identiteetti välttämättä ole sidoksissa ikään.

Viime aikoina onkin yleistynyt iättömyyden ajatus: olen sen ikäinen kuin tunnen olevani. Ajatus voi äkkiseltään tuntua vapauttavalta ja ikänormeja purkavalta. Monien tutkijoiden mukaan se kuitenkin kertoo maailmasta, jossa ikääntymiseen suhtaudutaan negatiivisesti. Eihän ikää muuten tarvitsisi häivyttää tai sen merkitystä vähätellä.

Iätön minuus on houkutteleva vaihtoehto vallitsevalle vanhuuskuvalle, joka on voittopuolisesti negatiivinen. Asia on helppo havaita omassakin ajattelussa, jos kuvittelee itsensä vanhaksi. Monilla meistä on kaksi vastakkaista mielikuvaa: se, millaisia haluaisimme vanhana olla, ja se, millaisia pelkäämme olevamme. Toivekuva on luultavasti varsin erinäköinen kuin se, millainen ajattelemme ”perinteisen” vanhuksen olevan.
Ikä halutaan häivyttää

Jotkut tutkijat esittävät, että käsitys iättömästä minästä on psykologinen strategia, jonka avulla ihminen tuottaa jatkuvuutta omaan elämäntarinaan, mikä helpottaa eloa tässä alati pirstaleisemmaksi ja epävarmemmaksi muuttuvassa maailmassa. Ajatus jatkuvuudesta suojaa vanhenemiseen liitetyiltä negatiivisilta muutoksilta ja mielikuvilta.

Iättömyyden korostaminen on tästä näkökulmasta vain yksi ikärasismin muoto. Kun puhutaan ikärajojen murenemisesta ja vaikkapa elinikäisestä oppimisesta tai nykyeläkeläisten nuorekkaasta elämäntyylistä, luodaan samalla yhdenikäisyyden normia, jossa aiemmin nuoruuteen kuuluneet ilmiöt siirtyvät muihinkin ikäkausiin. Se voimistaa nuoruuteen liitettyjen asioiden arvostusta.

Iättömyyden ja yhdenikäisyyden eetos sopii kyllä kosmetiikkateollisuudelle ja muille ikämuutoksia torjuvien tuotteiden ja palveluiden myyjille. Ikääntymisen pelko on helppo tuotteistaa. Sen verran ikävänä vanheneminen kulttuurissamme näyttäytyy, että sitä vastaan taistellaan kaikin käytettävissä olevin keinoin.

Marja Saarenheimo ehdottaa kirjassaan Vanhenemisen taito iättömyyden rinnalle termiä ”monenikäinen minuus”, jolla hän viittaa minuuden kerrostuneisuuteen eli siihen, että sisäisessä minässämme on aineksia niin lapsuudesta, nuoruudesta kuin aikuisuuden eri vaiheistakin. Aika ei etene hyppäyksittäin eivätkä ikävaiheet ole toisensa poissulkevia.
Ikäkausista elämänkulkuun

Ikäkausiajattelun tilalle on nousemassa elämänkulun käsite, jolla tarkoitetaan ajatusta siitä, että erilaiset elämänsiirtymät eivät ole pelkästään ikäsidonnaisia vaan kietoutuvat yhteen psykologisten, sosiaalisten ja historiallisten kehityskulkujen ja olosuhteiden kanssa. Ikääntyminen ja henkilökohtainen kehitys ovat elämänmittaisia moniulotteisia prosesseja ja tapahtuvat elämän eri osa-alueilla eritahtisesti. Elämää ei voi sijoittaa ikäjanalle.

Merkittäviä rajapyykkejä elämässä ovat elämänkulkuajattelun mukaan esimerkiksi perheen perustaminen, lasten lähteminen kotoa ja omien vanhempien kuolema. Menetykset, menestykset, muutokset ja muut elämäntapahtumat luovat elämään sisäisen rakenteen, joka on jokaisella erilainen.

Elämäntapahtumien ohella aikuisiän kokemuksiin vaikuttavat muun muassa sukupuoli, asuinpaikka, terveydentila ja sosioekonominen asema. Yksilölliset kokemukset kytkeytyvät aikaan, kulttuuriin, viiteryhmään ja muihin elinympäristön elementteihin ja saavat niistä omat värinsä. Se kaikki muokkaa elämää ja vaikuttaa sen kulkuun usein enemmän kuin kronologinen ikä.
Vaikka elämäntapahtumat eivät suoranaisesti ole ikäsidonnaisia, niillä on kuitenkin enemmän tai vähemmän ”oikea" aikansa. Meillä on tietyt odotukset sen suhteen, milloin ja missä järjestyksessä tiettyjen asioiden – vaikkapa ammattiin valmistumisen tai perheen perustamisen – kuuluu tapahtua tai mikä on missäkin iässä sopivaa. Esimerkiksi työ- ja asuinpaikan tai elämänkumppanin toistuva vaihtaminen sopii nuoruuteen, mutta ei keski-ikään tai vanhuuteen. Kolmas- ja varsinkin neljäsikäläinen saa rauhassa unohtaa uusimman teknologian tai jättäytyä some-maailman ulkopuolelle, mutta nuoren tai työikäisen kohdalla se on vähintäänkin outoa ja viittaa helposti jonkinasteiseen syrjäytymiseen.
Miten saa vanheta?

Kaikesta iättömyyspuheesta huolimatta ikänormit säätelevät yhä myös ulkonäköä, kuten pukeutumista. Naisella liikkumavaraa on vähemmän kuin miehellä. Mies voi halutessaan pukeutua koko ikänsä jotakuinkin samalla tavalla, mutta naisen hameenhelman on pidennyttävä ja kaula-aukon supistuttava samaa tahtia ikävuosien karttumisen kanssa. Myös käyttäytymisen on oltava ikäkauden mukaista.

Ikääntyminen iskee naiseen muutenkin rajummin kuin mieheen. Naisen asema on perinteisesti perustunut hedelmällisyyteen ja fyysiseen viehättävyyteen. Niinpä vanheneminen vaikuttaa naisen sosiaaliseen asemaan enemmän kuin miehen. Tilanne on viime vuosina ja vuosikymmeninä hieman tasoittunut, mutta samalla viivalla eivät sukupuolet vieläkään ole. Naisen vanhenemiselle kulttuuriset normit ovat tiukemmat.

Tutkimuksissa on 1960-luvulta lähtien puhuttu hyvästä vanhenemisesta. Yleensä sillä tarkoitetaan toimintakyvyn ja kognitiivisten taitojen säilymistä ja aktiivista osallistumista yhteiskunnan toimintaan. Mutta voiko ihminen vanheta ”huonosti”, jotenkin ”väärin”? Voiko vanhenemisessa suorastaan epäonnistua, kysyy sosiologian emeritusprofessori Antti Eskola närkästyneenä kirjassaan Vanhuus ja muistuttaa, että onnistuneen vanhenemisen vaatimus tuottaa paljon onnetonta vanhenemista. Eikö ihminen saisi työ- ja muut velvollisuudet täytettyään vanheta niin kuin parhaaksi näkee?

Lähteitä:

  • Anne Sankari & Jyrki Jyrkämä (toim.) Lapsuudesta vanhuuteen. Iän sosiologiaa. Vastapaino 2001.
  • Terttu Levonen, Täysillä eteenpäin! Suuret ikäluokat uuden edessä. Gummerus 2005.
  • Marja Saarenheimo, Vanhenemisen taito. Vastapaino 2017.
  • Ikäpolvien taju. Elämänkulku ja ikäpolvet muuttuvassa maailmassa. Vanhustyön keskusliitto 2014.
  • http://www.vtkl.fi/document/1/1396/7b37447/Ikapolvien_taju.pdf
  • Antti Eskola, Vanhuus. Vastapaino 2016.
Takaisin ikä-sivulle.

(c)2018, Kaikki oikeudet pidätetään