Millaista tarinaa sukumme historia meille kertoo?

Kiinnostava sukututkimus on muutakin kuin loputtomia syntymäaikoja, syntymäpaikkoja ja nimiluetteloita arkistoviitteineen.
Kun tutkimme sukumme historiaa ja löydämme suvustamme uusia ihmisiä, alamme pohtia – tietoisesti tai tiedostamattamme – millaista heidän elämänsä on ollut. Mitä asioita on rippikirjojen ja tuomiokirjojen takana? Yhdistämme historiantunneilta tuttuja tapahtumia, kuten sotia, nälänhätiä ja tauteja, kirkonkirjojen päivämääriin ja merkintöihin ja pohdimme, miten ne nivoutuivat sukumme jäsenten kohtaloihin ja muovasivat niitä. Mietimme, miten elämä sodan keskellä, rekrytoimiset, nälänhätä ja sitä seuranneet sairaudet näkyivät heidän elämässään ja arvoissaan ja millaisia arvoja ja tapoja he välittivät eteenpäin seuraavalle sukupolvelle.

Ilman tällaista pohdiskelua ja sukutarinan muovaamista tutkimus jää tylsäksi luetteloksi vailla sisältöä ja merkitystä. Pohdiskelusta on hyötyä meille itsellemme yrittäessämme ymmärtää, keitä olemme ja miksi olemme sitä, mitä olemme. Kun pohdimme konkreettisen tiedon avulla, millaisia arvoja suvussamme on täytynyt olla, ja mietimme, millä tavoin niitä on välittynyt eteenpäin tai miten niitä vastaan on kapinoitu, alamme vähitellen ymmärtää paremmin myös omia vanhempiamme ja sitä kautta itseämme.

Tarina faktojen takana on tietysti vain oma tulkintamme. Kukaan ei voi kertoa absoluuttista totuutta jo kuolleiden ihmisten elämästä. Tulkinnat vaihtelevat tarkastelijan mukaan, ja esimerkiksi vanhempamme ja jopa sisaruksemme näkevät suvun tarinan todennäköisesti toisin. He kirjoittaisivat erilaista tarinaa. Tulkinta lähtee aina omista henkilökohtaisista painotuksista ja arvoista. Mutta ehkä juuri se tekeekin tutkimisesta mielenkiintoista ja kiehtovaa – ja ihmiselle niin tärkeää, että sitä tehdään sukupolvesta toiseen.
Miten suvun tarinaa rakennetaan?

Poliittinen historia ja sotahistoria tunnetaan Suomessa perinteisesti hyvin, eikä oman suvun vaiheiden sijoittaminen ja tarinan rakentaminen tässä kontekstissa ole vaikeaa. Saamme helposti selville esimerkiksi paikallishistoriikeista, mitä on tapahtunut niillä seuduin, joilla sukumme on elänyt. Sotien vaiheet on dokumentoitu melko tarkkaan jo 1700-luvun isovihasta alkaen. Voimme helposti selvittää, mitä sukumme jäsenille on tapahtunut missäkin sotahistorian vaiheessa.

Halutessamme voimme pohtia suvun vaiheita myös taloushistorian näkökulmasta. Mihin säätyyn suku on kuulunut, ja onko suvussa esiintynyt säätykiertoa? Mikäli suku on kuulunut niin kutsuttuun rahvaaseen eli säädyttömien ryhmään, millä se on elänyt siihen saakka kun sääty-yhteiskunta alkoi murtua? Entä miten maatalousyhteiskunnan teollistuminen ja jälleenrakennus näkyvät suvun ammattirakenteen muuttumisessa?

Historiassa on perinteisesti jäänyt vähälle huomiolle se, miten tavallinen ihminen on elänyt ja kokenut oman aikansa tapahtumat. Kuitenkin juuri tavallisen ihmisen kokemukset ovat niitä, jotka muovaavat arvoja, jotka puolestaan välittyvät sukupolvelta toiselle. Sukututkimuksessa kannattaakin monesti miettiä juuri tällaisia asioita.
Sukututkijan kannattaa pohtia esimerkiksi seuraavanlaisia kysymyksiä:
  • Miten perheenjäsenten keskinäiset suhteet muovautuivat tietyssä taloushistoriallisessa kontekstissa?
  • Miten suhteet näkyivät heidän elämässään, miten erosivat toisistaan esimerkiksi tyttöjen ja poikien tai esikoisen ja kuopuksen asemat perheessä?
  • Miten he ovat suhtautuneet toisiinsa?
  • Olivatko perhesiteet kiinteitä vai löyhiä, tukivatko ihmiset toisiaan?
Tällaiset asiat näkyvät seuraavien sukupolvien elämässä ja voivat selittää monia asioita vielä meidän omassakin elämässämme.
Asenteet ja toimintakulttuurit periytyvät

Poliittisia konflikteja on siis tutkittu runsaasti, mutta vähemmän huomiota on kiinnitetty siihen, mitä ne ovat merkinneet yksittäisten sukujen perhesuhteissa. Onko suvullamme poliittista menneisyyttä, ja jos on, mitä me tiedämme siitä? Asenteet ja mielipiteet periytyvät usein sukupolvelta toiselle, ja edellisen sukupolven ajatukset tyypillisesti joko omaksutaan sellaisenaan tai hylätään kokonaan. Joissakin tapauksissa asioista vaietaan. Joskus sukututkimuksessa löytyy perheenjäseniä, joiden olemassaolosta on vaiettu, koska he ovat kuuluneet jossain mielessä häpeälliseen poliittiseen ryhmään tai ovat muuten vain tehnet jotakin noloa.

Onko mahdollista, että tällainen vaikenemisen kulttuuri ja aukkojen jättäminen historiaan jatkuu myös omassa perheessämme ja meissä itsessämme? Voiko suvun tarina ollakin suurten sotilaallisten tai poliittisten urotekojen sijasta vaikenemisten ja aukkojen tarinaa?

Kaukaa periytyvät asenteet, ajatukset, elämäntavat ja tapahtumat näkyvät myös meissä itsessämme. Rakentaessamme sukumme ja perheemme tarinaa alamme parhaimmillaan ymmärtää täydemmin ja paremmin myös itseämme.

Lähteitä ja lisälukemista:

  • Anne Ancelin Schützenberger, Psykogenealogia: Suvun menneistä haavoista paraneminen ja itsensä löytäminen. (Suom. Sari Hongell.) Eveil 2011.
  • Kirsi Ijäs, Sukupuu. Avain oman elämän ja perheen ymmärtämiseen. Kirjapaja 2012
  • Pepi Reinikainen, Elämänkaarikirjoitus ja ihmisen vuodenajat. Kirjapaja 2007.
Takaisin historiani-sivulle.

(c)2018, Kaikki oikeudet pidätetään