Lopeta tarpeeton nolostelu

Pelkäämme epäonnistumista, sillä mokaaminen on noloa. Pelko ja häpeä estävät ottamasta riskejä ja kokeilemasta uutta, mikä kaventaa elämänpiiriä. Junnaamme vuodesta toiseen samoja vanhoja latuja.
Pelko on yksi ihmisen perustunteista. Automaattisesti viriävä pelkoreaktio turvasi aikoinaan hengissä säilymisen. Nykyisin saman reaktion saa aikaan pelkkä kuviteltu uhka tai jokin täysin vaaraton asia. Mielemme tuottaa uhkakuvia, joilla ei usein ole minkäänlaista todellisuuspohjaa. Varsinkin sisäiset pelot – esimerkiksi epäonnistumisen pelko – ovat uhkaan nähden suhteettomia.

Mielemme luo tulevaisuuteen kohdistuvia uhkakuvia lähes automaattisesti, ilman että juurikaan huomaamme sitä. Murehdimme asioita etukäteen, kuvittelemme epäonnistumisia ja noloja tilanteita ja alamme pelätä jotain, mitä ei ole vielä tapahtunut eikä ehkä koskaan tapahdukaan. Jätämme asioita tekemättä pelkästään omien kuvitelmiemme takia.

Kun kuolevien potilaiden parissa työskennellyt australialainen sairaanhoitaja Bronnie Ware kirjoitti muistiin potilaidensa ajatuksia siitä, mitä he katuivat elämässään eniten, yleisin katumuksen aihe oli se, ettei ollut uskaltanut elää sellaista elämää kuin olisi halunnut. Sisäiset pelot olivat ohjanneet valintoja ja rajoittaneet elämää.
Pelko saa pitäytymään rutiineissa

Lapsi oppii yrityksen ja erehdyksen kautta. Miksei aikuinen uskalla tehdä samoin? Hän suunnittelee asiat etukäteen, miettii mielessään todennäköiset epäonnistumisen paikat eikä rohkene tarttua mihinkään, missä on pienikin mahdollisuus tehdä virheitä.

Epäonnistumisen pelko estää ottamasta riskejä ja kokeilemasta uutta. Odottamattomat ja ennakoimattomat asiat pelottavat, koska niitä varten ei ole olemassa valmista toimintamallia. Kun pysyttelee mukavuusalueellaan ja tekee vain sen, minkä tietää hallitsevansa, on turvassa. Samaan aikaan kaipaamme muutosta, sillä rutiinien toistaminen on tylsää. Pelko ja ennakointi eivät kuitenkaan jätä tilaa yllätyksille, jotka voisivat avata uusia ovia ja antaa tilaisuuden jollekin uudelle.
Jos ei yritä, ei voi onnistuakaan

Oppiminen ja onnistuminen edellyttävät aktiivisia tekoja. Jos haluaa oppia uutta tai saavuttaa elämässä jotain, on uskallettava yrittää ja ottaa riski. Kukaan ei synny onnistujaksi: onnistuminen tapahtuu aloittamisen, yrittämisen, virheiden tekemisen, virheistä oppimisen ja uudelleen yrittämisen kautta.

Uusien asioiden kokeilemiseen liittyy aina mahdollisuus, ettei kaikki suju toivotulla tavalla. Miksi pidämme sitä epäonnistumisena? Kun asiat menevät suunnitellusti, emme opi mitään. Vasta yllätykset ja vastoinkäymiset pakottavat ajattelemaan ja toimimaan uudella tavalla. Ne nopeuttavat oppimista ja panevat käyttämään sellaisia resursseja ja ominaisuuksia, joita emme ehkä tienneet meillä olevankaan. Ennakoimattomat tapahtumat tuovat esiin uusia puolia elämästä ja itsestämme ja antavat tilaisuuden kehittää toimintatapojamme. On ihan turha hävetä sitä, että on yrittänyt jotain, mitä ei ennestään osaa.

Epäonnistumiseen liittyvä häpeän tunne on kuitenkin voimakas ja saa suhteellisuudentajun katoamaan. Oma munaus paisuu kohtuuttomiin mittasuhteisiin, vaikka todellisuudessa se ei kiinnosta ketään. Jokainen miettii lähinnä omia asioitaan, ja toisten mokat hautautuvat nopeasti uusien tapahtumien alle. Vain mokaaja itse hautoo epäonnistumistaan loputtomiin.
Aivot reagoivat virheisiin

Kun ihminen huomaa virheensä, tietyt aivokuoren hermosolut vilkastuvat. Reaktio alkaa jo sekunnin osissa virheen tekemisen jälkeen. Sitä seuraa tunnereaktio: turhautumista, ärsyyntymistä, häpeää, suuttumusta. Negatiivisilla tunteilla on oma tehtävänsä. Ne varmistavat, ettei virhettä tule toistettua. Seuraavalla kerralla ihminen suoriutuu samasta tehtävästä paremmin. Kyky oppia virheistä on auttanut ihmislajia selviämään ja menestymään.

Olemme yksilöllisiä sen suhteen, miten herkästi reagoimme virheisiimme. Toiset porskuttavat eteenpäin virheistä piittaamatta, toiset nolostuvat ja lamaantuvat pienestäkin lipsahduksesta. Erot näkyvät aivoissa. Virhetilanteiden käsittelyyn liittyvät aivoalueet toimivat vilkkaammin niillä, jotka ovat herkkiä epäonnistumiselle.
Aina ei pelko ole pahasta

Lievä pelko saattaa jopa parantaa suoritusta, koska se tekee meistä tarkkaavaisempia. Kaikista peloista emme koskaan pääse eroon, vaikka kuinka yrittäisimme. Pelkojen kanssa voi kuitenkin elää. Kuten sanonta kuuluu, rohkeus ei ole sitä, ettei pelkää, vaan sitä, että opettelee toimimaan, vaikka pelottaakin.

Lähteet:

  • Arto Pietikäinen, Joustava mieli. Duodecim, 2017.
  • Mikko Puttonen, Mokaa vaan – ja ota opiksi. Tiede 2/2011.
  • Bronnie Ware, Viisi viimeistä toivetta – elä, älä kadu. Suom. Kirsi Ohrankämmen. Basam Books, 2013.
Takaisin muutos-sivulle.

(c)2018, Kaikki oikeudet pidätetään